sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Spanakopita Eijan tapaan

Kävin kesällä ystävieni kanssa Kreetalla ja siellä pääsin maistamaan herkullista spanakopitaa. Sen jälkeen olen vain muistellut sen mahtavaa makua ja suutuntumaa. Kyseinen piiras valmistetaan ohuen ohuesta filotaikinasta. Spanakopita on Kreetalaisten ja varmaan myöskin Kreikkalaisten tunnettu herkku jota nautitaan niin aamupalalla,lounaalla, välipalalla tai vaikka illalliseksikin. Piirasta oli kesällä myynnissä kahta versiota. Feta-rahka ja feta-rahka-pinaatti. Itse maistoin jälkimmäistä ja se oli aivan loistavaa. Reissun jälkeen katsoin youtubesta valmistus videoita ja löysin netistäkin useammankin kirjoitetun ohjeen. Päätin tehdä omanlaiseni version. Maistamassani piirakassa oli paksusti täytettä ja filotaikinat oli pohjalla ja päällä.Olen yrittänyt matkia samaa tyyliä. Alla resepti ja vaihekuvia filotaikinapiirakkaan. Spanakopita: 1 pkt filotaikinaa vuoka ja leivinpaperi oliiviöljy voitelua varten ja täytteen paistoa varten . Pinaattitäyte: 2 pientä sipulia tai 1 iso 450g tuoretta tai pakastepinaattia. suolaa 1tl , pippurisekoitusta muutama pyöräytys myllystä,valkosipulijauhetta n. 0,5-1tl tai tuoretta maun mukaan. 40g Pinjansiemeniä 1 kananmuna Rahkatäyte: 1prk rahkaa (250g) Fetaa 200g suolaa 0,5-1tl pippurisekoitusta muutama pyöräytys myllystä 1 kananmuna Pinnalle: oliiviöljyä, 10g pinjansiemeniä, sormisuolaa n.0,5-1tl tai maun mukaan.
Kuullota 2 pientä tai yksi iso sipuli. Punnitse n.450g pakastepinaattia tai tuoretta
Lisää pinaatit pannulle ja keittele pinaateista nesteet pois. Lisää pannulle pippurisekoitusta, suolaa ja mieleisiä muita mausteita, esim.sitruuna, tilli, valkosipuli ja persilja vilahtivat useissa löytämissäni resepteissä.Eli liki kaikki käy .
Sekoita rahkapurkki ,kananmuna ja feta keskenään. Feta kannattaa murustella seokseen. Lisää mukaan suolaa,pippurisekoitusta. Lisää myös pinaattitäytteeseen yksi kananmuna. Näin täytteet pysyvät paremmin piirakan sisällä eikä kiehu pois.
Voitele leivinpaperi oliiviöljyllä. Tilasin Kreetalaista oliiviöljyä ,joka on erittäin vihreää ja maukasta. Toki mikä tahansa öljy käy, mutta jos haluaa mahdollisimman aidon kokemuksen niin oliiviöljyä kannattaa käyttää tähän piirakkaan.
Nosta filotaikinalevy varoen vuokaan niin ,että taikinan reunat menee reilusti vuoan reunojen yli. Voitele levy oliiviöljyllä kevyesti .(myös reunat) Ota toinen levy ja aseta se toiseen päähän vuokaa ja käsittele samoin.Kolmas levy tulee keskelle vuokaa ja taas voidellaan .Nyt laita jäähtynyt pinaattiseos vuoanpohjalle ja sen päälle feta täyte.
Laita täytteen päälle filotaikinaa samalla lailla kuin pohjalle.Ensin sivuille ja sitten keskelle. Muista voidella joka levy reunoineen. Taita lopuksi taikinan reunat keskelle ja voitele taas kaikki kerrokset öljyllä. Lopuksi nosta kanneksi yksi ehjä taikinalevy ja käännä reunat varovasti vuoan reunojen alle. Voitele vielä pinta ja ripottele pinnalle loput pinjansiemenet pussista ja ripaus sormisuolaa.
Leikkaa veitsellä annospaloihin, sillä filotaikina on niin mureaa uunin jälkeen ettei se enään silloin onnistu .Varo rikkomasta alinta kerrosta. Näin eräässä ohjeessa sanottiin. Helpommin sanottu kuin tehty Paista 180 asteessa tasalämmössä n.45 -50min.
Nyt on se vaikein hetki eli odota n.30min-1h eli kunnes piirakka on huoneenlämpöinen. Näin piirakka pysyy kasassa ja saat kauniita paloja. Ps. Filotaikina kestää sulaa n.2h eli ota ajoissa sulamaan.Taikinalevyt on erittäin ohuita ja repeävät ja kuivuvat helposti. Sulata siis taikina pakkauksessaan ja kun avaat paketin niin säilytä levyt muovin tai kostutetun pyyhkeen alla .
Nautinto hetkiä.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Samarianrotko Kreetalla kesäkuussa 2022

Kesäkuussa pääsin seikkailemaan Kreetalle ystävien kanssa. Reissun kohokohtana oli Samarianrotkon vaellus.Vaelluksen pituus oli n.18km. Matka alkoi aamulla klo 5.30, kun linja-auto tuli hakemaan hotellini edestä.Perille pääsimme n.klo 8 ja matkalla pysähdyimme kahvilaan ostamaan aamupalaa ja evästä retkelle .Minä varasin 3x 0,5litraa vettä reppuun ja se oli minulle sopiva määrä koko lenkin ajaksi. Osa otti pulloonsa kirkasta vettä vuoripurosta, mutta itse turvauduin pullotettuun veteen. Ensimmäiset kilometrit vaellettiin vuorta alas mahtavia maisemia ihaillen. Reitti oli todella suosittu sillä aloitus paikalle kertyi useita linja-autoja täynnä innokaita vaeltajia.
Alkumatka oli mukavan viileää ja sopivin välimatkoin oli penkkejä ja vessoja. Vessoissa ei ollut istuimia eli oli hiukan erilainen systeemi kuin yleensä ulkovessassa. Rotkosta ei päässyt autolla pois vaan pelkästään kävelemällä tai aasin/hevosen selässä. Maasto oli kivikkoista ja pölyävää, mutta varrelisten vaelluskenkien kanssa kulkeminen oli ihan miellyttävää. Virtaavan vuoripuron ylityksiä tuli lukuisia. Sillat oli hiukan huteran näköisiä ,mutta hyvin kestivät kävelyä.
Vaelluksen päätteeksi löytyi mahtavan makuista appelsiinituoremehua myyvä liike johon pysähdyttiin janoisena virkistäytymään. Päivä oli todella kuuma ja aukeilla kohdilla lämpö oli varmasti reippaasti yli +30. Sen jälkeen kävelimme vielä satamaan uimaan Libyanmereen ja odottamaan opasta ,joka haki liput laivaan jolla pääsi takaisin linja-autolle.
Ennen laivaan siirtymistä nautimme gyrospita annokset.Laivamatka kesti muistaakseni 45 min satamaan josta oli linja-auto kuljetus takaisin hotellille. Perillä hotellilla olin n. klo 20.45. Reissu oli minulle mahtava kokemus ja voisin sen seikkailla uudelleenkin. Omina vinkkeinä voisin sanoa, että tukevat vaelluskengät on loistavat reitille, aurinkorasvaa ja vettä mukaan reppuun.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Saviruukun koristelu maalaamalla ja servetillä.

Tervehdys pitkästä aikaa. Olen tänä keväänä kokeillut kaikkea itselleni uutta esim. virkkausta, risutöitä ja decoupage servettitekniikkaa. Tässä postauksessa kerron servettitekniikasta. En ole tätä ennen tehnyt,mutta useita youtube videoita olen aiheesta katsonut.
Tämän terrakotta ruukun maalasin valkoisella akryylimaalilla perinteisesti pensselillä. Maalin kuivuttua vedin pintaan vielä ohuet kerrokset sinistä ja vaaleanpunaista akryylimaalia. Maali oli vesiohenteista eli helppo puhdistaa pensselit ym.tarvikkeet.
Maalin kuivuttua hioin ruukun pintaa saadakseni ruukusta vanhan näköisen
Seuraavaksi vuorossa oli servetin työstäminen kiinnitystä varten. Eli servetissä on kolme kerrosta. Ainoastaan ylin eli kuva kerros käytetään tässä työssä. Kastele pieni pensseli veteen ja sivele haluamasi kuvan ääriviivat ja irroita kuva servetistä. Näin toimien saat kuvan reunoista huomaamattomammat kuin saksilla leikaten .
Sitten onkin vuorossa kuvien kiinnittäminen decoupage-lakalla kuivan ruukun pintaan .
Kiinnitä kuva ruukuun varovasti decopage-lakalla pienehköä pensseliä käyttäen. Muista ,että servetti on erittäin ohut ja menee helposti rikki. Itselläni hiukan hajosi kuvio lakkaa levittäessä. Paras keino levittää lakka on levittää se keskeltä reunoille päin eikä samaa kohtaa kannata sivellä kovin montaa kertaa ettei servetti repeydy. Lopuksi odottele ,että ruukun pinta kuivuu täydellisesti ja hio lisää hiomapaperilla jos haluat kuluneempaa ulkonäköä. Viimeistele ruukku lakkaamalla spraylakalla. Lakka kannattaa suihkuttaa ruukkuun ulkona sillä spraylakka leviää helposti joka paikkaan.
Seuraavaksi pihalle lakkaamaan...
Sitten vain nauttimaan uusista itse koristelluista ruukuista. Kannattaa kokeilla.

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Heinäkuun ihmeitä puutarhassa, kotona ja mökillä.

Huh hellettä sanotaan ja tänä kesänä se on pitänyt todellakin paikkansa. Helteisiä päiviä on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Tämähän tietenkin tarkoittaa sitä, että kasveilla on ollut ankeat olot kaiken kuumuuden keskellä. Toki pelargonit on nauttineet auringosta. Tein tyttären kuulutus päivän kahville kaulintamassalla kuorrutetun kakun.
Tässä mökin pihalla oleva pöytä hionnan jälkeen.Tämä työ oli pakko tehdä, koska pöytä oli päässyt todella huonoon kuntoon.
Tässä sama pöytä öljyämisen jälkeen. Ei mennyt hukkaan tämä työ.
Liljat aloittivat kukinnan tänä kesänä huomattavasti aikaisemmin. Valkoinen lilja on nimeltään kent. Samoin syyshortensia wims red on jo nyt kukassa. Tänä kesänä otin kokeiluun eri väreissä väripeippiä eli värinokkosta. Ainakin näin yhden kesän kokemuksella kiva kasvi,kun muistaa napsia kukkanuput kiireesti pois. Kuulemani mukaan kyseinen kasvi menettää värinsä jos antaa sen kukkia. Mustikoita tuli aika paljon, mutta ovat niin pieniä sateen puutteen vuoksi ettei niitä tullut juurikaan kerättyä. Jospa ensi kesänä olisi sitten muhkeiden mustikoiden vuoro.
Mieheni teki mökille uudet puuportaat vanhojen huonokuntoisten tilalle. Nyt on turvallisempi kulkea niissä. Ensi kesänä sitten vuorossa portaiden ja kaiteen öljyäminen ruskeaksi. Olen aikaisemmin käyttänyt öljynä Virtasen maalitehtaan terassiöljyä. Meillä sävynä on ollut karhu.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Hapanjuuri leivontaa

Innostuin monen muun tavoin hapanjuuresta tänä keväänä. Juureen tehty leipä on vatsa ystävällinen, koska leipä kohoaa luonnollisen käymis prosessin myötä. Lisättyä hiivaa ei käytetä lainkaan. Itse otin alun kaupan ruisleivästä ja aloin siitä kasvattamaan juurta. Löysin hyvä ohjeen Vaasan leipomoiden julkaisemasta jutusta netistä. Lisäksi kokeilin myös vaalean hapanleivän tekoa. Se onkin mielenkiintoinen prosessi taikinan taitteluineen päivineen. Laitan alle muutaman kuvan ruisjuureen tehtävän leivän vaiheista.
Voin suositella juureen tehtyä ruisleipää. Hyvät puolet siinä on ainakin nämä: Juureen leivottu leipä säilyy todella pitkään tuoreen veroisena, leivän maku on loistava ja voit muokata sitä omaan makuun sopivaksi lisäämällä suolaa, leseitä tai siemeniä. Itse käytän hienoa merisuolaa. Suurin plussa on vatsalle ystävällinen koostumus. Tämä leipä ei turvota. Toki miinuksena löytyy myös puolia: Juuren kasvatus ensimmäisellä kerralla alusta asti kestää noin viikon ja kohotukset ovat myös hitaampia kuin hiivalla kohottaessa. Jos ei ole leivän kanssa hätäinen niin kannattaa kokeilla. Juurta otetaan talteen seuraavaa kertaa varten kuivattamalla tai ottamalla 50-100g:n hyvin jauhotettu pallo muovipussiin jääkaappiin. Jääkaapissa juuri säilyy n.2 viikkoa ja kuivattamalla vaikka vuosia.

Ihana kesäkuu

Miten ihanalta eilinen lämmin päivä tuntuikaan. Öljysin eilen mökillä laiturin, portaat ja terasseja. Suhteellisen vähällä vaivalla tulee liki uuden näköistä.
Minua ilahduttaa aina keskuussa tämä ihana valkoinen luonnon kukka. Olen antanut sen levitä rauhassa.
Nyt uutena juttuna mökille laitettiin lava mansikoille. Ensin poltin lavan pinnan ja sitten öljysin lavan. Ennen mullan laittoa laitoin pohjalle katekankaan ja reunoille patolevyn. Näin kostea multa ei lahota lavaa ja maasta ei kasva rikkaruohot mullan sekaan. Mehän ei tietenkään olla aina vahtimassa mansikoita niin mieheni teki tuollaisen kannen lavan päälle. Nyt aurinko ja vesi pääsee lavaan, mutta linnut ja jänikset jää ulkopuolelle. Suuria määriähän tuohon pieneen lavaan ei mahdu kasvamaan , mutta suut varmasti saadaan makeaksi.
Ihan pakko kehua näitä siperianunikkoja. Nämä kukkii todella pitkään ja kylväytyvät itse lisää. Viihtyvät aurinkoisessa paikassa jopa melkein sorassa. Kivikkoryhmään oivallinen kasvi. Kylvin nyt sitä kivireunukseen kasvamaan joten varmaan syksyllä kukii uudet tai ensi kesänä viimeistään. Yhdestä pienestä pussista saa paljon tätä lisättyä ja syksyllä jos kerää siemenkodat niin saa ilmaiseksi lisättyä mielin määrin.
Yllä olevassa kuvassa on Eija niminen alppiruusu. Aivan ihana kukinto. Muistuttaa omasta mielestäni jonkin verran orgidean kukintoa. Ihanat työkaverini olivat sen hankkineet minulle yllätykseksi. ❤️

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Maaliskuun ihanat aurinkoiset päivät

Tervehdys pitkästä aikaa. Tällä viikolla on ollut monella hiihtoloma. Nyt on siis ollut aikaa nyplätä pelakuista pistokkaita ja kylvää siemeniä multaan. Minulla talvehti onnistuneesti tällä kertaa liki kaikki pelakuut. Jopa pimeässä lämpimässä varastossa onnistui hyvin talvetus. Samoin viileässä kasvivalon alla. Osa talvehti äidilläni ilman valoa viileässä ja nekin hyvässä kunnossa. Vielä en ole kylvänyt mitään siemeniä, mutta tarkoitus kokeilla zinnian, kesämalvikin ja kiinanasterin kasvatusta. Sain muuten vaahtera-aulionkin talvehtimaan ja muratti sekä lankaköynnöskin näyttää ihan hyvältä. Tänä kesänä ei tarvitse ostaa montaa kukkaa.
Tässä kuvassa pelakuut talvella ennen leikkausta. Oli ihan sääli leikata poikki, kun kukkivat niin kauniisti,mutta nyt niistä pitäisi kasvaa tuuheampia ja näin ystävänikin saavat pelakuun alkuja.
Olen taas innostunut leipomisesta ja olen tehnyt talvella useamman kakun. Kinuskikakut ovat olleet nyt suosikkejani.
Viime kesänä minulla kasvoi pienistä pistokkaista kasvatettu komea amppeli. Olin valinnut siihen hopeaputousta, riippapelargoniaa ja dianaa. Täytyy sanoa, että siinä oli kestävä ja näyttävä asetelma eikä maksanut paljon. Täytyy laittaa samanlainen tulevaksi kesäksi mökille myös.