sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Herkkuhyppykurkku , viidakkokurkku, minikasvihuonekurkku ja turbaanikurpitsa.

Tänä keväänä kasvihuoneeseen menee minulle ihan uusia kasveja. Sain työkaverilta herkkuhyppykurkun siemeniä. Siitä tulee ilmeisesti  aika iso pensas joka ei paljon vettä kaipaa. Jännä kokeilla miten Andeilta aluperin tullut kurkku onnistuu. Siitä kurkut napostellaan mahdollisimman pienenä. Jos kurkkujen antaa kasvaa isommaksi ne täytyy kypsentää. Sen sisällä on mustat lituskaiset aika isot siemenet.
Lisäksi uutena kokeiluun menee Etelä-Amerikasta kotoisin oleva viidakkokurkku , joka on erittäin pieni kurkkulajike joka kasvaa köynnösmäisesti. Kurkun koko on n. 3-5cm. Sitä voi käyttää sellaisenaan tai tehdä vaikka siitä pikkelssiä. Näyttävät muuten ihan pieniltä vesimelooneilta.😉Työkaveri kävi Helsingin kevätpuutarhamessuilla ja toi pussin siemeniä. Päätettiin jakaa pussi puoliksi.
Tokmannilta löysin Iznik F1 kasvihuonekurkkua. Siitä pitäisi myös tulla 10-12cm pitkiä kurkkuja jotka on rapeita. Eikä niitä suositella kasvatettavan pidemmiksi. Täytyy kokeilla millaisia niistä tulee.
Viime syksynä eräs eläkkeellä oleva työkaverini toi koulun ruokalaan koristeeksi turbaanikurpitsoita. Ne olikin veikeän näköisiä. Aivan kuin kaksi kurpitsaa olisi yhdistetty yhdeksi kurpitsaksi. Myöhemmin avasin kurpitsat ja otin siemenet kuivumaan. Niitä sitten jaoin kaikille työkavereille. Nyt täytyy laittaa itsekkin niitä kasvamaan. Onhan se kokeiltava miten onnistuu kasvatus.

2 kommenttia:

  1. Kiitoksia turbokurpitsoista! Saapa nähdä miten kasvatus onnistuu... :)

    Herkkuhyppykurkuista mietin, että hyppiikö se kurkku vai saako se hyppimään, kun on niin herkullista...? :D

    VastaaPoista
  2. Saa nähdä millaisia niistä tulee. Jännittävät on ainakin nimet niillä. 😁Syksyllä pääset maistamaan jos vain eivät kesän aikana kuole veden puutteeseen. Täytyy yrittää värvätä perhettä niitä katselemaan , kun olen itse poissa😅

    VastaaPoista